Saimi Aina

Keskiviikkona olimme Ellin kanssa koko päivän Saimin vierellä. Elli taisi käydä vanhempien tilassa syömässä, mutta minä en uskaltanut poistua huoneesta enää lainkaan. Pitkin päivää Saimin syke ja saturaatio heittelivät, jolloin hän alkoi haukkoa henkeä ja liikehti levottomasti. Näytti siltä, että lähtö luotamme voisi tapahtua hetkenä minä hyvänsä. Vaikka Saimin tajunnan tila oli heikko, vierellä oleminen, kosketus ja äänet miellyttivät häntä selvästi edelleen. Edellisten päivien tavoin lauloin, luin soivia kirjoja ja puhuin hänelle koko ajan. Jos Saimi näytti tuskaiselta tai rauhattomalta, niin erityisesti posken painaminen hellästi hänen poskeaan vasten ja lempeä supattelu tyynnyttivät hänet yhä nopeasti.

Jatka lukemista ”33. Saimi Aina (23.4.2025 – ∞)”

Saimi tuntui rauhoittuvan erityisesti minun lohduttaessani häntä, joten pyrin olemaan hänen vierellään koko ajan. Jos lopetin silittelyn, hän käänsi päätään minua kohti ja katsoi hellyyttävästi, kuten hänellä oli iltaisin kotonakin tapana tehdä. Minulla oli vaikeuksia nukkua sairaalahuoneessa, ja etenkin pysyä unessa torkahtamista pidempään, joten väsymys painoi. Toisaalta en halunnut lähteä Saimin viereltä. Oli kuitenkin selvää, että nukkuminen olisi välttämätöntä, ja minusta olisi Saimillekin enemmän apua vähemmän väsyneenä. Mietin, että kotona käyminen veisi liikaa aikaa ja ennen kaikkea sieltä kestäisi aivan liian pitkään päästä hätätilanteessa takaisin sairaalaan. Lepäämistä helpottaakseni varasin pitkänperjantain iltana meille huoneen viidensadan metrin päässä sijaitsevasta Scandic-hotellista. Elli ja Aimi olivat tosin jo lähteneet kotiin, mutta ajattelin mennä itse hotellille myöhemmin.

Jatka lukemista ”32. Hiipuminen (pitkäperjantai 18.4. – tiistai 22.4.2025)”

Täsmälleen tuona perjantain ja lauantain välisenä yönä, jolloin murtuma paheni, Saimin vointi kääntyi hiljalleen kohenevasta nopeasti heikkenevään. Oikeammin se romahti. Hengitystieinfektion oireet pahenivat, ja munuaisten toiminta heikkeni. Esimerkiksi lisähapen tarve kasvoi, diureesi niukentui ja paino nousi vuorokaudessa yli kilon. Saimin elimistön tasapaino oli aina ollut herkkä, ja ilmeisesti käden vakava vamma keikautti sitä rajusti. Murtuma ei sinänsä ollut ensisijainen tai ainoa syy Saimin tilanteeseen, vaan kyse oli perussairauksista sekä useiden epäonnisten tapahtumien ketjusta ja samanaikaisuudesta. Käden vamman paheneminen tuona yönä näytti kuitenkin olevan vähintäänkin merkittävä tekijä siinä, että Saimin elimistö antoi periksi. Sanoessani, muistaakseni gastroenterologi Lauralle, etten ollut ymmärtänyt murtuman voivan olla näin vakava asia Saimin kohdalla, hän totesi, ettei kukaan ollut tiennyt ja tilanne oli jokseenkin yllättävä kaikille.

Jatka lukemista ”31. Romahdus (sunnuntai 13.4. – pitkäperjantai 18.4.2025)”

Tähdelle siirtymisen jälkeen hämmästelimme jälleen osaston toimintaa. Vuoreen verrattuna henkilökunta oli osin nuorempaa, ja ehkä siksi kokemattomampaa. Toisaalta myös Vuorella oli uransa alkupuolella olevia hoitajia, jotka olivat silti erittäin ammattitaitoisia. Toki Tähdelläkin oli useita hyviä hoitajia, mutta osalla ei vaikuttanut olevan suurta halua tehdä työtään, eivätkä monet olleet kovin oma-aloitteisia. Esimerkiksi kysyessäni Saimista vastuussa olevalta hoitajalta jotakin hoitoon tai päivän tapahtumiin liittyvää, sain toistuvasti vastaukseksi tyhjän katseen ja toteamuksen “En osaa sanoa”. Sen jälkeen minun piti yleensä erikseen kysyä, voisiko asian selvittää. Vuorella olin tottunut siihen, että hoitajat olivat yleisesti ottaen perillä päivän kulusta sekä etenkin hoitoon liittyvistä seikoista, tai jos he eivät jotain tienneet, he selvittivät sen pyytämättä.

Jatka lukemista ”30. Kipsi (maanantai 7.4. – lauantai 12.4.2025)”

Maaliskuun lopulla Saimille oli suunniteltu neljän yön jakso, maanantaista perjantaihin, Isonniityn ryhmäkodissa. Minä puolestani lähdin tuolloin lyhyelle lepolomalle Barcelonaan, jossa tein jälleen pitkiä kävelyiltä Parc del Guinardón kukkulalla ja pyöräilin ympäriinsä Collserolan vuorilla. Jana hoiti normaaliin tapaan Saimin saattamisen päiväkotimatkoilla, ja tiistaina ehdimme soittaa pikaisen videopuhelun heidän odotellessaan taksia. Harmillisesti Saimi tuli illalla kipeäksi eikä voinut sen vuoksi mennä loppuviikkona Troolariin. Senkin jälkeen tosin soittelimme videopuheluita Ellin käydessä Aimin kanssa Saimin luona. Tuntui kuitenkin pahalta, että Saimi joutui olemaan päivät ryhmäkodissa. Ikävä oli myös kova, ja Suomeen palattuani menin hetimiten moikkaamaan häntä Isonniitylle, jossa hän olisi vielä yön yli.

Jatka lukemista ”29. Murtuma (24.3.–7.4.2025)”