Saimi Aina

Uusien koronarajoitusten myötä Jorvissa sai nyt olla vain yksi vanhempi paikalla, joten meidän täytyi vuorotella Saimin luona. Huhtikuun ensimmäisenä lauantaina päätimme lähteä illalla yhdessä kotiin saunomaan saunavuorollemme. Ajoin Jorviin hakemaan Ellin ja kävin moikkaamassa vielä Saimia ennen lähtöämme. Muistan elävästi, kuinka olimme löylyjen välissä pukuhuoneessa vilvoittelemassa, söimme oliiveja ja puhuimme tulevaisuudesta, kun puhelimen soiminen keskeytti meidät. Hoitaja kertoi, että Saimin vatsaongelmat olivat yhtäkkiä pahentuneet ja hapentarve oli kohonnut nopeasti, minkä vuoksi he olivat ambulanssilla matkalla Naistenklinikan vastasyntyneiden teho-osastolle Helsinkiin. Tuntui kuin olisin juossut silmät kiinni päin seinää ymmärtämättä, mikä minuun oli juuri osunut. Muistikuvani tältä ja seuraavilta päiviltä ovat unenomaisia ja enemmänkin hajanaisia pätkiä, joiden ajallinen järjestys on paikoin epäselvä.

Jatka lukemista ”8. Pilvilinna romahtaa (huhtikuu 2020: Naistenklinikka, Helsinki)”

Jorvin sairaala sijaitsi toisella puolella pääkaupunkiseutua kuin missä itse asuimme, ja pohdin, kuinka sinne pitäisi mennä. Fillarilla matkaa kertyisi parikymmentä kilometriä suuntaansa, ja olin aivan liian väsynyt lähteäkseni polkemaan. Julkisilla olisi pitänyt matkustaa usealla eri bussilla, mikä olisi vienyt reilusti yli tunnin, eivätkä bussit tulleet muutenkaan kysymykseen, sillä meidän piti vältellä ihmisiä. Pistin siis maskin kasvoille ja lähdin etsimään taksia. 

Jatka lukemista ”7. Kodinomaista arkea (maaliskuu–huhtikuu 2020: Jorvin sairaala, Espoo)”

Uutiset koronatilanteesta Espanjassa ja maailmalla olivat koko ajan huolestuttavampia. Aloimme pelätä, että ehkä kohta myös meidän pääsyämme sairaalaan rajoitettaisiin. Yleinen ilmapiiri taisi ruokkia myös vainoharhaisuutta, ja rupesin miettimään, olisiko mahdollista, että meitä kohdeltaisiin ulkomaalaisina eri tavoin kuin paikallisia, jos hoitoresurssit eivät jossain vaiheessa enää riittäisi kaikille yhtäläisesti. Koronan aiheuttamasta resurssipulasta oli nimittäin jatkuvasti keskustelua mediassa. Otin asian puheeksi Matilden kanssa ja hän vakuutti minut siitä, että sen suhteen minun oli turha olla huolissani.

Jatka lukemista ”6. Lähtö Suomeen (maaliskuu 2020: Barcelona, München & Helsinki)”

Helmikuun edetessä koronaviruksesta ruvettiin puhumaan enemmän. Olimme luultavasti kuulleet siitä ensimmäistä kertaa tammikuun alussa ollessamme Thaimaassa, kun Bangkok Post uutisoi kiinalaisen turistin joutuneen sairaalahoitoon uudenlaisen mysteeriviruksen takia Pohjois-Thaimaassa. Helmikuun 25. päivä Elli lähetti tekstiviestin, että uutisten mukaan Kataloniassa oli nyt todettu ensimmäinen koronavirustartunta, mutta koronaan reagoiminen toden teolla vei vielä aikansa.

Jatka lukemista ”5. Pandemian varjossa (helmikuu–maaliskuu 2020: Barcelona)”

Pohdimme missä vaiheessa ja kuinka siirtyisimme Suomeen. Keskusteltuamme lääkäreiden kanssa päätimme, että olisimme Barcelonassa siihen asti, että Saimi kasvaisi yli kaksikiloiseksi, sillä silloin matkustaminen olisi jo turvallisempaa. Käytännössä se luultavasti tarkoittaisi, että lähtisimme kotimatkalle huhti- tai toukokuussa. Ensimmäisiä kilojuhlia pääsimme viettämään 22.2., kun Saimin aamupunnituksessa vaaka näytti 1030 grammaa.

Jatka lukemista ”4. Saimi sairaanhoitaja (helmikuu 2020: Barcelona & Helsinki)”