Helmikuun edetessä koronaviruksesta ruvettiin puhumaan enemmän. Olimme luultavasti kuulleet siitä ensimmäistä kertaa tammikuun alussa ollessamme Thaimaassa, kun Bangkok Post uutisoi kiinalaisen turistin joutuneen sairaalahoitoon uudenlaisen mysteeriviruksen takia Pohjois-Thaimaassa. Helmikuun 25. päivä Elli lähetti tekstiviestin, että uutisten mukaan Kataloniassa oli nyt todettu ensimmäinen koronavirustartunta, mutta koronaan reagoiminen toden teolla vei vielä aikansa.
Saimin syntymän jälkeen Ellin vanhemmat olivat ostaneet lennot Barcelonaan, ja he tulivat maaliskuun alussa muutamaksi päiväksi kylään. Tuossa vaiheessa sairaalassa ei vielä ollut koronarajoituksia käytössä, joten he pystyivät vierailemaan keskososastolla ja Saimi pääsi ensimmäistä kertaa mummin syliin. Isovanhemmat ehtivät käydä luonamme juuri ennen kuin koronapandemia iski kunnolla Barcelonaan.
Koronatartuntoja todettiin nyt kiihtyvällä tahdilla, ja ne saivat alati laajempaa huomiota mediassa. Sairaalassa saimme harmiksemme kuulla, että Saimi siirretään takaisin kahdeksan lapsen yhteishuoneeseen, mikä laski mielialaamme, sillä tuossa hälyisessä tilassa oleminen ei ollut kovin mieluisaa. Samaan aikaan sairaalassa otettiin käyttöön myös erilaisia rajoituksia, ja pian siirron jälkeen muiden kuin lasten vanhempien vierailut kiellettiin keskososastolla kokonaan. Tuo vierailurajoitus oli sikäli pieni helpotus, että se vähensi melua ja kaoottisuutta huoneessa.
Barcelonassa asuessamme pyöräilimme usein kaupunkia ympäröivillä Serra de Collserolan vuorilla, tai ehkä oikeammin kukkuloilla. Ellin työpaikka sijaitsi niiden toisella puolella, ja aina silloin tällöin aamulla saatoin hänet kukkulan laelle ja iltapäivällä pyöräilin vastaan. Serra de Collserolan huipulta on mahtavat näkymät koko Barcelonan ylitse. Toisella puolella puolestaan avautuu maisema Cerdanyola del Vallésin suuntaan, ja kirkkaalla säällä taustalla siintävät Montserratin kuvaukselliset vuoret.
Noilla kukkuloilla menee myös lukuisia kävely- sekä pyöräilyreittejä, joita pitkin pääsee esimerkiksi kuuluisalle Tibidabon huipulle, jolle pystytetty mahtipontinen kirkko näkyy ympäri Barcelonaa. Serra de Collserolan parhaita puolia on se, että sieltä löytää aina helposti rauhallisen paikan, jossa voi nauttia luonnosta ja hiljaisuudesta. Nyt päätinkin vuokrata polkupyörän kuukaudeksi, sillä ajattelin, että pyöräily tekee minulle hyvää sekä henkisesti että fyysisesti. Tunne olikin suorastaan vapauttava, kun polkaisin pitkästä aikaa tuonne tutun kukkulan laelle ja pääsin ihastelemaan maisemia, ajelemaan metsäreiteillä sekä lopuksi laskettelemaan takaisin kaupunkiin.
Lupasin usein Saimille, että veisin hänet Serra de Collserolan kukkuloille heti, kun se vain olisi mahdollista, mutta sitä hetkeä ei ehtinyt koskaan tulla. Kun Saimin poismenon jälkeen vierailin Barcelonassa, vuokrasin jälleen fillarin ja poljin paikkoihin, joihin olisin halunnut hänen kanssaan jonain päivänä mennä. Yhdessä suosikkikohdistani istuin rinteen penkereelle, mietin Saimia ja puhuin hänelle. Saimi oli myös nyt läsnä mutta ei sillä tavoin kuin olin toivonut.
Fillarilenkin tuoma helpotus jäi tuolloin yhteen kertaan, sillä maaliskuun puolivälissä Barcelonassa ja koko Espanjassa otettiin mittavat koronarajoitukset nopeasti käyttöön. Barcelonassa tuli voimaan ulkonaliikkumiskielto, ja kaikki ei-välttämättömät liikkeet, kuten ravintolat ja baarit, oli pidettävä suljettuina. Tosin ravintolat saivat onneksi edelleen myydä ruokaa mukaan vietäväksi, mikä helpotti ruokahuoltoamme ollessamme sairaalalla. Periaatteessa ulkona sai liikkua vain välttämättömästä syystä, mikä tarkoitti esimerkiksi ruuan hakemista tai käymistä kotia lähimmässä ruokakaupassa. Hieman huvittuneena panin merkille, että tupakkakaupat ja parturit eivät lukeutuneet ei-välttämättömiin liikkeisiin, eli ilmeisesti esimerkiksi parturissa käyminen katsottiin elämälle välttämättömäksi. Luullakseni rajoituksia tosin tiukennettiin nopeasti partureiden osalta.
Myös lemmikin ulkoiluttaminen oli hyväksyttävä syy ulkoiluun, ja muistelen ihmisten myös lainanneen toisilleen lemmikkejään, jotta he voivat ulkoilla saamatta sakkoja rajoitusten rikkomisesta. Jotkut taisivat ulkoiluttaa jopa pehmoleluja koirien remmeissä, joskaan en tiedä, kuinka poliisi tuon aktiviteetin välttämättömyyteen suhtautui. Täytyy myöntää, että itseä otti pahasti päähän, että pyöräileminen yksin vuorilla oli kielletty. Vaikka yleinen tunnelma kävi yhä painostavammaksi, yritimme jääräpäisesti säilyttää myönteisen asenteemme.
Meidän täytyi tietenkin kävellä päivittäin sairaalan ja asuntomme välillä. Saimme sairaalasta lapun, jossa kerrottiin tilanteestamme ja jonka voisimme näyttää tarvittaessa poliisille, mikäli meidät pysäytettäisiin. Lapulle ei tullut kertaakaan käyttöä, mutta näin poliisin pysäyttävän nuoria kadulla ja ilmeisesti tiedustelevan, miksi he ovat ulkona. Itse uhmasin sääntöjä kävelemällä usein asunnollemme Parc del Guinardón kukkulan ylitse, joka oli pienen mutkan kautta melkein matkan varrella. Matkalla yleensä pysähdyin rinteelle toviksi istumaan ja mietiskelemään. Jo Barcelonassa asuessamme Parc del Guinardósta tuli minulle Serra de Collserolan ohella tärkeä paikka, ja lupasin Saimille, että myös sinne menisimme joku päivä yhdessä.
Kun rajoitukset kovenivat, alkoi hamstraaminen. Kuullessani itse uutisista, että poikkeustila aiotaan julistaa, ajattelin, että pitää kohta lähteä käymään kaupassa ja apteekissa ostamassa perustarvikkeita meidän asunnolle. Kun sitten menin kauppaan, odotti minua siellä tyhjät hyllyrivit. Tai oikeastaan melkein tyhjät. Kaikki liharuoat olivat loppuneet, mutta ilokseni kasvisruokahylly oli melkein koskematon. Samoin vessapaperit oli ostettu viimeistä rullaa myöden, mutta talouspaperipaketteja oli kasoittain.
Seuraavaksi lähdin apteekkiin ostamaan hengityssuojia ja käsidesiä, mutta ne olivat loppu kaikissa niissä useissa apteekeissa, joissa kävin. Järkytyksekseni ne olivat lähes loppu myös sairaalasta, koska ilmeisesti jotkut sairaalassa vierailleet varastivat käsidesejä ja ottivat kasvomaskeja varastoon. Hetken pelkäsin, että jos kasvomaskit loppuvat emmekä löydä niitä mistään lisää, meitä ei ehkä päästetä keskososastolle. Onneksi sairaalassa onnistuttiin kuitenkin säännöstelemään niiden käyttöä ja riittävyys saatiin turvattua.
Ellin Amsterdamissa asuva ystävä oli jo aiemmin hankkinut lennot Barcelonaan tullakseen meille kylään. Alun perin oli tietenkin kiva ajatus, että hän tulisi Ellin seuraksi pariksi päiväksi, mutta lentojen ostamisen jälkeen tilanne muuttui aika lailla. Ystävän tulolento oli samana päivänä, jona kuulin uutisen poikkeustilan julistamisesta. Tieto tuli liian myöhään, sillä hän oli jo matkalla lähettäessäni hänelle asiasta viestiä. Tuossa vaiheessa kukaan ei oikein tiennyt mitä tapahtuu, ja perutaanko esimerkiksi kaikki lennot. Minulla meinasi stressi kohota yli äyräiden, koska ajattelin, että hän jää jumiin meidän luoksemme ja pahimmillaan meidän kaikkien täytyy eristäytyä asuntoomme. Onneksi niin ei kuitenkaan käynyt. Ystävä lensi takaisin kotiinsa suunnitelmien mukaisesti, ja me pääsimme entiseen tapaan Saimin luokse.
Tässä vaiheessa pelkäsimme itse mitä tahansa sairastumista, koska se olisi saattanut estää meitä olemasta Saimin kanssa, mutta pysyimme onneksi täysin terveinä. Sairaalassa olimme nyt siis yhteishuoneessa ja vietimme edelleen vuorotellen koko päivän Saimin kanssa. Vaikka maailma sairaalan ulkopuolella rupesi näyttämään koko ajan huolestuttavammalta, niin Saimin osalta kaikki sujui edelleen hyvin. Saimin vatsan turvotus oli tosin runsasta, mutta sille ei löydetty tutkimuksissa mitään erityistä syytä, joten sen oletettiin olevan keskosilla usein esiintyvää tavanomaista vatsan pömpötystä.
Saimin saamaa maitomäärää kasvatettiin hiljalleen. Annoimme maidon pääosin edelleen nenämahaletkulla, mutta jo helmikuun alusta alkaen Saimi oli harjoitellut päivittäin maidon imemistä myös suoraan rinnasta. Saimi kasvoi tasaiseen tahtiin, ja hän painoi maaliskuun puolivälin tietämillä puolitoista kiloa. Tuolloin pääsimme ensimmäistä kertaa kunnolla kylvettämään Saimia.
Aluksi Saimia näytti hieman jännittävän vedessä oleminen, mutta hetken läträämisen jälkeen hän alkoi selvästi tykätä veden kosketuksesta ja sen lotinasta. Saimi rauhoittui ja katseli meitä tarkkaavaisesti. Tämä ehkä enteili sitä, että tulevaisuudessa hänestä tulisi varsinainen vesipeto.
