Elokuun ensimmäisenä päivänä invataksi tuli noutamaan koko perheemme kotitalomme edestä. Elli ja minä istuimme turvakaukalossa matkustavan Saimin viereen ja lähdimme ajamaan kohti päiväkotia, Troolaria, joka sijaitsi Helsingin Ruoholahdessa. Perillä kuljettaja pysäköi portin eteen, josta kuljettiin suuren sisäpihan kautta kerrostalon katutasossa olevan Troolarin tiloihin. Ovella meidät otti vastaan MOVA-ryhmän, Meritähtien, hoitaja.
Ensimmäisenä päivänä kävimme läpi Saimin erityistarpeita ja hoitotehtäviä sekä keskustelimme esimerkiksi mistä hän tykkää tai ei tykkää. Yksi Saimin ryhmän hoitajista, Pia, esitteli meille päiväkodin tiloja. Hän pahoitteli, että ne olivat jo aikaa nähneet ja ahtaanpuoleiset. Meritähdille varatun osan keskuksena oli avara oleskeluhuone, jonka yhteydessä oli pieni avokeittiö. Keskushuoneesta pääsi tilavaan apuvälineillä varustettuun kylpyhuoneeseen ja pienempään leikkihuoneeseen, jossa oli sisäkeinu, säkkituoli ja leikkivälineitä. Lasten sängyt olivat isossa huoneessa, ja lisäksi sen viereisessä pienessä toimistohuoneessa oli peti, jossa Saimi nukkui päiväunet. Jokaisella lapsella oli hänen tarvitsemansa apuvälineet, ja esimerkiksi Saimilla oli päiväkodissa oma pandatuoli sekä seisomateline.
Tilat vaikuttivat ehkä aavistuksen ahtailta, mutta yleisesti ottaen ne olivat minusta oikein mainiot. Erityisen mieltä lämmittävää oli henkilöstön mitoitus. Se, että ryhmässä oli viisi aikuista kuutta lasta kohden, tarkoitti, että lasten erityistarpeet pystyttiin huomioimaan ja jokaisesta voitiin pitää koko ajan hyvin huolta. Erityislasten kohdalla niin ei aina nimittäin ole. Koska Suomessa päivähoito on lapsen subjektiivinen oikeus, kaupungin on kyllä periaatteessa järjestettävä paikka sitä haluaville. Tietääkseni monissa kunnissa ei kuitenkaan ylipäätään ole vastaavia MOVA-ryhmiä, ja Helsingissäkin paikkoja on rajoitetusti. Käsittääkseni erityislapsille tarjotaan usein paikkaa tavallisessa ryhmässä, jossa heillä voi olla mukana avustaja. Järjestely ei luultavasti ole useinkaan vammaisen lapsen edun mukaista, emmekä itse olisi sellaista edes harkinneet.
Ehkä noin viikon ajan toinen meistä oli osan päivästä Troolarissa auttamassa Saimia tottumaan uuteen ympäristöön. Useampana päivänä minä vietin aamulla tunnin pari Saimin kanssa päiväkodissa, minkä jälkeen jätin hänet hoitajien huomaan ja menin läheiseen kahvilaan. Sieltä minut pystyi hälyttämään tarvittaessa paikalle, mitä en tosin muista tapahtuneen. Päiväunien aikaan minä lähdin kotiin, ja Elli tuli iltapäivän puolella päiväkodille. Nopeasti vaikutti siltä, ettei Saimi meitä päiväkodissa kaivannut, sillä hän viihtyi ryhmässään hyvin oikeastaan ensimmäisestä päivästä lähtien.
Elli opasti Meritähtien hoitajia avanteen hoitamisessa, koska hän osasi sen minua paremmin. Troolarin henkilökunnalla ei ollut juurikaan kokemuksia avanteista, joten sen suhteen olimme aluksi hieman huolissamme. Avannelaatta pysyi kuitenkin melko hyvin paikallaan, ja falskasi vain harvakseltaan, ellei sitten vaihdettava pussiosa irronnut. Päiväkodin alettua tarkastimme avanteen aamuisin ja vaihdoimme laatan, mikäli näytti, että kiinnitys saattaisi pettää. Ensimmäisinä viikkoina Elli taisi käydä kerran pari päiväkodilla kiinnittämässä avannelaatan uudestaan ja opastamassa sen käsittelyssä. Pääsääntöisesti avanteenkin suhteen hommat hoituivat hyvin, eikä hoitajien käytännössä tarvinnut päivän aikana muuta kuin tyhjentää avannepussia ja pitää huoli, että se on tiiviisti paikallaan.
Emme olleet edelleenkään löytäneet Saimille avustajaa, joten tutustumisviikon jälkeen pääsääntöisesti minä kuljin taksimatkat hänen kanssaan. Aamulla menin mukana taksissa päiväkodille ja lähdin bussilla takaisin kotiin. Iltapäivällä sama homma toiseen suuntaan. Kuljetukset hoituivat sujuvasti, ja lähdöt toteutuivat täsmällisen sovitusti. Saimin kuljetuksista vastasivat yleensä samat ammattitaitoiset henkilöt, mikä oli erittäin hyvä järjestely. Ajamisen ja kuljetuksen turvallisuuden lisäksi, kyse on siitä, miten kuljettaja kohtaa vammaisen lapsen ja tämän vanhemman tai saattajan. Etenkin jos lapsi kulkee taksissa yksin – mikä on hyvin yleistä – on luotettavuus ensiarvoisen tärkeää, sillä vanhempi antaa täydellisesti muista riippuvaisen lapsensa toisen huomaan.
Taksimatkoilla istuin Saimin vieressä ja juttelin hänelle tauotta tai sitten kuuntelimme kännykästä lastenlauluja. Muistaakseni Pikkuiset kultakalat sekä Bussilaulu olivat jo tuolloin Saimin suosikkeja ja niitä kuuntelimme todella usein. Auton liikkuessa Saimi pysyi tavallisesti tyytyväisenä, mutta kun pysähdyimme esimerkiksi liikennevaloihin, hän hermostui herkästi. Silloin Saimin istuimen hytkyttäminen ja etenkin veden juottaminen tuttipullolla auttoivat rauhoittumaan. Erään kerran en saanut Saimia rauhoittumaan ja hän itkeskeli saapuessamme päiväkotiin, mutta hän tyyntyi välittömästi, kun hoitaja Elina otti hänet syleilyynsä. Sen näkemisen jälkeen pystyin hyvillä mielin jättämään Saimin hoitoon ja lähtemään itse kotiin.
Olimme jo usean viikon ajan etsineet Saimille avustajaa Jag Assistans -yhdistyksen kautta, mutta tehtävään ei ollut tullut yhtäkään hakemusta. Tilanne rupesi näyttämään epätoivoiselta. Eräänä päivänä tajusimme, ettei avustajan tarvitse välttämättä puhua suomea, sillä Saimin kanssa esimerkiksi kosketus, äänensävyt ja eleet olivat tärkeämpiä vuorovaikutuksen välineitä kuin sanat sinänsä. Riittävää olisi, että minä ja Elli puhuisimme avustajan kanssa samaa kieltä. Kerroimme tämän JAGille ja teimme työpaikkailmoituksen myös englanniksi. Hyvin pian saimme ensimmäisen ja ainoan tarvitsemamme yhteydenoton.
Kutsuimme ehdokkaan kotiimme tutustumaan Saimiin ja juttelemaan avustajan tehtävistä. Meitä tuli tapaamaan nuori nainen, Renuka, joka oli kolmisen kuukautta aikaisemmin muuttanut Intiasta Suomeen Nokialle työskentelevän miehensä kanssa. Kävimme englanniksi läpi työnkuvaa, eikä Renuka vaikuttanut hätkähtävän Saimin erityistarpeista tai niihin liittyvistä seikoista, kuten avanteesta tai rinnalla roikkuvasta keskuslaskimokatetrista, jotka ymmärrettävästi olisivat voineet olla monille järkytys. Sen sijaan hän otti Saimin syliinsä, jossa tämä möllötteli tyytyväisenä. Tapaamisen jälkeen Renuka oli edelleen kiinnostunut avustajan tehtävästä – eikä meidän tarvinnut miettiä asiaa hetkeäkään – joten syyskuun alkupuolelta lähtien Renuka kulki Saimin kanssa päiväkotimatkat.
Aamuisin teimme itse tavanomaiset aamutoimet, kuten lopetimme suonensisäiset nutritiot, mikäli ei ollut taukoyö, tarkastimme keskuslaskimokatetrin, teimme avannehoidot ja kevyen pesun ja annoimme lääkkeet sekä syötimme Saimin. Renuka tuli kaksikymmentä tai kolmekymmentä minuuttia ennen taksin saapumista ja auttoi esimerkiksi Saimin pukemisessa. Alkuaikoina Renuka jäi myös päiväkotiin joksikin aikaa auttamaan, vaikka se ei kuulunut hänen tehtäviinsä, mikä kertoi hänen vahvasta halustaan pitää huolta Saimista. Iltapäivällä Renuka vastaavasti meni päiväkodille hyvissä ajoin ja tuli Saimin kanssa taksilla kotiin, minkä jälkeen hän vietti vielä tovin Saimin kanssa, kunnes päätti työvuoronsa. Asiat hoituivat erinomaisesti Renukan ensimmäisestä työpäivästä lähtien, ja olimme todella iloisia, että olimme saaneet hänet Saimin avustajaksi. Myöhemmin saimme järjestetty vielä niin, että hän pystyi tekemään myös omaishoidon vapaatunteja, ja silloin tällöin Renuka jäi avustajavuoron päättymisen jälkeen muutamaksi tunniksi hoitamaan Saimia.
Syyskuun alkupuolella pääsimme vihdoin noutamaan myös Saimin uudet rattaat kaupungin apuvälinekeskuksesta, jossa fysioterapeutti sääti ne hänelle sopiviksi. Yksilöllisten säätöjen ansiosta Saimilla oli niissä mukava ja hyvin tuettu istuma-asento. Muun liikkumisen ohella rattaat helpottivat Renukan työtä, sillä turvakaukalossa kanniskelun sijasta Saimin pystyi nyt laittamaan kotona rattaisiin ja työntämään niissä suoraan sisälle taksiin. Autossa kuljettaja kiinnitti ne neljällä valjaalla lattiaan matkan ajaksi, ja Renuka istui Saimin viereen penkille. Lisäksi rattaita oli odotettu päiväkodissakin, sillä toistaiseksi he olivat joutuneet ulkoilemaan käyttämällä Saimin vanhoja lastenrattaita.
Päiväkoti, taksikuljetukset sekä Renuka muuttivat ja sujuvoittivat arkeamme merkittävästi. Meistä näytti myös siltä, että pian päivähoidon aloittamisen jälkeen Saimin kehityksessä tapahtui edistystä. Kyse ei ollut mistään suurista harppauksista, vaan esimerkiksi kommunikaatiossa ja vuorovaikutuksessa ilmenneistä pienistä tepsutteluista. Troolari tarjosikin erinomaiset puitteet kehitykselle, sillä siellä oli monenlaista kanssakäymistä ja yhdessä tekemistä niin aikuisten kuin toisten lasten kanssa runsaasti pitkin päivää. Emme olisi itse pystyneet mitenkään kaikkea sitä Saimille kotona tarjoamaan.
Meritähdissä oli käytäntönä, että jokaisella lapsella oli oma “reissuvihko”. Se oli suurikokoinen kalenteri, johon hoitajat kirjoittivat päivän tapahtumat sekä kuulumiset, ja jossa välitettiin viestejä kodin ja päiväkodin välillä. Tuo kirjanen kulki Saimin mukana hänen hienossa vaaleanpunaisessa Minni Hiiri -repussaan, ja sen avulla pystyimme seuraamaan, kuinka päiväkotipäivät sujuivat. Ryhmän aamut alkoivat aamupiirillä, jossa muun muassa laulettiin, mikä oli erityisesti Saimin mieleen. Päivän mittaan he puuhasivat monenlaisia leikkejä, lukivat kirjoja, askartelivat, kuuntelivat musiikkia ja lauloivat. He ulkoilivat myös usein, vähintäänkin päiväkodin ympäristössä, ja viikon päätteeksi, perjantaisin, he lähtivät pidemmille seikkailuille, kuten vaikkapa kävivät metrolla Helsingin keskustan Oodi-kirjastossa, tekivät pitkiä kävelyitä puistoissa ja meren rannalla, vierailivat eri leikkipuistoissa ja osallistuivat erilaisiin lasten tapahtumiin.
Meritähdet oli kaikin puolin fantastinen. Uskoakseni se oli myös työpaikkana mieluinen, sillä samat henkilöt olivat työskennelleet siellä pitkälti toistakymmentä vuotta. Kaikki Saimin ryhmän hoitajat, Elina, Eliisa, Pia, Reetta sekä myöhemmin mukaan tullut varhaiskasvatuksen opettaja Sirpa, olivat lämminsydämisiä ja huolehtivaisia ihmisiä, joten pystyimme jättämään Saimin aina turvallisin mielin heidän hoitoonsa. Käytäntönä oli, että kukin heistä vastasi tietystä lapsesta yhtenä päivänä, ja vuoroa vaihdettiin päivittäin, jolloin jokainen hoitaja tunsi hyvin jokaisen lapsen.
Saimi mieltyi nopeasti kaikkiin Meritähtien hoitajiin ja viihtyi mainiosti heidän seurassaan. Lisäksi päiväkodissa Saimille oli tietenkin uutta ja kivaa se, että siellä hän pääsi leikkimään ja olemaan paljon myös toisten lasten kanssa.