Toukokuun alussa Saimin vointi oli jo melko vakaa ja hän oli toipunut siinä määrin, että hänet siirrettiin vuodeosastolle Uuteen lastensairaalaan. Muuton aikana saimme Ellin kanssa olla poikkeuksellisesti molemmat paikalla, ja kuljetimme Saimin sairaalavuoteessa Naistenklinikalta yhdyskäytävää pitkin naapurirakennukseen.
Kun saimme tietää tulevasta muutosta, ajatus tuntui meistä stressaavalta. Kyseessä oli jo neljäs sairaala, ja meidän pitäisi taas totutella uuteen ympäristöön ja käytäntöihin sekä tavata lukuisia uusia hoitajia ja lääkäreitä, joiden kanssa pitäisi käydä läpi samoja asioita, mikä oli sekä turhauttavaa että uuvuttavaa. Toki ymmärsimme siirtymisen vuodeosastolle olevan tervetullut asia, sillä se oli merkki siitä, että Saimin vointi oli kohentunut merkittävästi. Heti muuton jälkeen koimmekin molemmat yllättäen jonkinlaista helpotusta, minkä arvelimme johtuvan siitä, että siirtyminen oli ikään kuin konkreettinen askel kohti normaalimpaa elämää.
Uusi “kotimme” sijaitsi Uuden lastensairaalan kuudennessa kerroksessa osasto Vuorella. Koska Saimi tarvitsi edelleen tiivistä seurantaa ja jatkuvia hoitotoimia, hänen huoneensa oli hoitaja-asemaa vastapäätä. Ensivaikutelma huoneestamme oli hulppea. Uusi lastensairaala oli otettu käyttöön vasta kaksi vuotta aikaisemmin, joten huoneet olivat edelleen aika lailla uudenhohtoisia. Huoneemme oli tilava, ja siellä oli Saimin sängyn ja hoitotarvikkeiden lisäksi sohva, nojatuoli, pieni pöytä tuoleineen, minijääkaappi sekä oma mukavan kokoinen kylpyhuone. Huoneen seinällä oli suuri taulutelevisio, ja lisäksi jokaisella lapsella oli oma tablettitietokone, josta pystyi esimerkiksi soittamaan musiikkia tai katsomaan lastenohjelmia. Huone oli myös hyvin valoisa, sillä yhdellä seinällä oli kaksi ikkunaa, joista oli näkymä Helsingin yli.
Aluksi tuntui kuin olisimme muuttaneet hotellihuoneeseen. Pian alkoikin vaikuttaa siltä, että tila oli suunniteltu pikemminkin hotelliasiakkaiden kuin lapsipotilaiden ja näiden perheiden tarpeita silmällä pitäen. Esimerkiksi jääkaapin lämpötila oli tasainen 16 astetta, eli siinä ei voinut säilyttää äidinmaitoa tai muuta syötävää, vaan se olisi sopinut lähinnä punaviinin viilentämiseen. Kylpyhuoneessa oli pieni kulmikas amme, mutta koko sairaalassa ei ollut vauvan pesemiseen soveltuvaa kylpytukea, joten kävimme itse ostamassa sellaisen, jotta pystyimme pesemään Saimin turvallisesti. Sohva ja nojatuoli olivat molemmat kivan näköisiä, mutta varsin epäkäytännöllisiä ja epämukavia pienen lapsen kanssa olemiseen. Toki olimme erittäin tyytyväisiä saadessamme olla tuossa omassa ylellisessä huoneessamme, ja kyse oli lähinnä erilaisista omituisuuksista, joita usein ihmettelimme. Onneksemme osastolta löytyi myös vanha tuttu, sylittelyyn mainiosti sopiva kengurutuoli, joka tuotiin meidän huoneeseemme.
Vuorelle siirryttäessä Saimille oli kertynyt mittaa 45 senttiä ja painoa 2320 grammaa. Vaikka hän oli edelleen hyvin pieni ja kasvoi hitaasti niin meidän silmissämme Saimi oli jo iso tyttö. Syntyessään Saimi painoi kuitenkin vain 860 grammaa ja oli 25 senttiä pitkä. Nyt hämmästelimme valokuvia katsellen, kuinka pikkuruinen hän vielä tovi sitten olikaan. Saimin voinnin kohennuttua myös hänen kasvunsa hieman nopeutui. Ehkä kasvun vaatimasta energian tarpeesta johtuen maitokin maistui paremmin sekä suoraan rinnasta että tuttipullosta. Oli hauskaa katsoa, kuinka Saimi imi tuttipullosta maitoa niin innokkaasti, että jos pullosta päästi irti, se vain vaappui ilmassa puolelta toiselle, muttei koskaan livennyt suusta. Mikäli tuttipulloa ei ollut tarjolla niin sen korvikkeena tutti heilui Saimin suussa vimmatusti. Nyt, kun vahvoja kipulääkkeitä oli myös päästy purkamaan, oli Saimi hereillä ollessaan paljon valppaampi, ja hän tykkäsi ihmetellä ympäristöään. Saimi saattoi esimerkiksi viihtyä useammankin tunnin kerrallaan minun tai Ellin kanssa toisiamme katsellen ja jutustellen.
Vuorelle kirjautumisen jälkeisenä päivänä Saimille tehtiin pään magneettikuvaus, ja muutaman päivän päästä lastenneurologi Pirjo tuli puhumaan kanssamme tuloksista. Pirjo kertoi, että valitettavasti Saimin aivoissa oli havaittavissa vaurioita laajalla alueella. Hän totesi olevansa jokseenkin yllättynyt tuloksista, sillä muutoin Saimissa ei ollut nähtävissä viitteitä niin mittavista vaurioista. Myöskään aiemmissa pään ultraäänitutkimuksissa ei ollut ilmennyt poikkeavuuksia. Olimme kyllä jo aiemmin tietoisia aivovaurioiden mahdollisuudesta, etenkin hoitovirheeseen liittyen, mutta tieto tuli meille järkytyksenä ja löi jälleen henkisesti ilmat pihalle. Toisaalta Pirjo totesi, että erityisesti pienten lasten aivot ovat vielä hyvin plastisia eli ne voivat ikään kuin järjestäytyä uudelleen ja sopeutua vaurioihin, minkä takia aivovaurioiden varsinaisia seurauksia ei voida vielä arvioida. Aika näyttäisi. Siinä hetkessä tuntui tosin todella vaikealta pysytellä enää toiveikkaana tulevaisuuden suhteen.
Pari päivää myöhemmin Saimille tehtiin EEG-tutkimus, jossa puolestaan havaittiin häiriöitä aivojen sähköisessä toiminnassa, mikä on ilmeisesti tyypillistä keskoslapsilla. Tutkimuksessa ei kuitenkaan nähty merkkejä epileptisistä purkauksista, mikä oli erittäin tervetullut hyvä uutinen.
Vuorella pääsimme tekemään erilaisia kivoja asioita Saimin kanssa, sillä huoneessamme oli mukavasti tilaa liikkua ja touhuta. Saimille meni lääkityksiä ja ravinteita ympärivuorokautisesti suoraan verenkiertoon infuusiopumpuilla, mutta niissä oli niin pitkät letkut, etteivät ne estäneet liikuttelua huoneessa. Välillä istuskelimme sylikkäin nojatuolissa ja kuuntelimme musiikkia, toisinaan ihmettelimme erilaisia leluja lattialla jumppamaton päällä, ja monesti Saimi viihtyi pitkään babysitterissä keinutellen.
Pääsimme nyt ensimmäistä kertaa liikkumaan Saimin kanssa myös sairaalahuoneen ulkopuolella ja kävimme kävelyretkillä. Nostimme Saimin sairaalan lastenrattaisiin, otimme akuilla toimivat infuusiopumput mukaan ja lähdimme rullailemaan pitkin käytäviä. Tuntui tosi hyvältä päästä tekemään jotain niinkin arkista kuin työnnellä lastenrattaita. Hyvällä säällä menimme välillä Saimin kanssa oleskelemaan myös osaston aurinkoiselle parvekkeelle, josta avautuivat hienot maisemat kaupungin suuntaan.
